Jäi eilen sanomatta että poniallerginen naapurimökkiläinenkin on ottanut askeleen numero kaksi asiansa suhteen ja on kulkenut kylillä valittamassa sukulaisillemme, kun se meidän poni häiritsee heidän elämäänsä (edelleen).  Mä en oikeasti enää tiedä mitä pitäisi sanoa (tähän asti olen pidättäytynyt sanomasta tästä asiasta heille mitään). Todella kurja olo. He eivät tervehdikään enää. Tiedän että omapahan on häpeänsä, mutta silti mua surettaa ja harmittaa. Vaikea heitä on unohtaakaan kun siinä meilletulevan tien vieressä mökkeilevät. Mun on jotenkin kamalan vaikea kestää että jotkut ihmiset ovat vaan epäreiluja. Mä haluaisin elää kuitenkin naapureille heilutellen ja kuulumiset vaihdellen, kuten ennenkin.

Sataa. Hevoset nauttii, kun ei ole ötököitä kiusaamassa. Ponikin nauttii. Se muuten paistatteli huomion keskipisteenä sunnuntain synttärikutsuilla, kun lauma kymmenenvuotiaita pääsi ratsastamaan. Oli niin polleeta ponia siinä ja tyttöset ihkuili ja rapsutteli ja kaikille piti laittaa kuvia menemään koteihin.

Rippijuhlia varten on lähes kaikki esivalmistelut tehty, jotkut ikkunat vielä kaipaa klaappijaa, mutta kaivatkoon. Mulla ei ole oikein kunnon vaatteita, siis uusia, mutta ajattelin olla moderni ja laittaa anopin vanhan. Se on siis oikeasti vanha, sellainen kotelomekko. Huiveja onneksi löytyy harteille, nekin kierrätyksen kautta meille tulleita - oikeasti sitä kannattaa joskus säästää mitä kummallisimpia liehukkeita, ne saattaa joskus löytää oivallisen käyttötarkoituksen. Mun anoppini on tyylikäs ihminen. Osaa pukeutua aina viimeisen päälle tyylikkäästi ja silti iättömästi. Voisin koska vaan pitää mitä vaan hänen vaatettaan, vaikka meillä on 40 vuotta ikäeroa. Värimaailma on just mua. Hän on sen ajan ihmisiä, että käytettyjen ja kierrätettyjen vaatteiden pitäminen oli merkki varattomuudesta ja jostain vieläkin enemmästä, sellaisesta elämän hallitsemattomuudesta. Nyt kun hän on alkanut kantamaan meille vuosikymmenien takaisia pahvilaatikoita täynnä vaatteitaan ja on nähnyt niitä minun ja esikon päällä, hän on päässyt jotenkin sen asian yli ja on vähän jopa kehaissut, kuinka järkevää taloudenpitoa kierrätys onkaan! Kirpparikäyntejänikin kuuntelee suu hämmästyksestä auki, kun kerron löydöistäni hintaluokassa 20 centtiä- 50 centtiä...

Tähän loppuun voisin laittaa, oikeastaan itselleni muistiin Ilari-suomi sanakirjaa :

* matiti - tomaatti

* kukkas - sukka

* tataas - sataa

* viuhau - koira (johtunee siitä että meidän koiran nimi on Viu)

* krississha - mansikkakiisseli (sanoin YHDEN kerran vahingossa kirsikkakiisseli ja siitä se sitten lähti)

* trrktrri - traktori

* pateta - lopeta!

* kuiskus - suihku

* hestipäpylä - hitsinpimpula (mainoksen uhri)

Tässä muutamia siis. Osaa kyllä sanojen oikeatkin muodot, mutta oikein sujuvasti on kaksikielinen eli käyttää kumpiakin ilmaisuja...

Meidän perheen muiden lasten omiakieliä:

* töpö -ketsuppi

* pullala - kahvila (ei lapset mitään kahvia juo...)

* kinku - juusto tai nakki (Ansun kieltä pienuusiältään)

* sukkero -sokeri

Lisäksi yksi lapsista puhui pitkään pohjalaasittain, vaikkei meitä mikään sinne yhdistä. (Pihivi, kahavi jne)

Nyt pitää mennä, täällä tuoksahtaa... väkevälle.