Välillä pieni ulkoilija istahtaa huilaamaan

Maisema on keltainen. Jokapuolella ihanaa syysväriä. Mitä ne toitottivat etukäteen, että ei tule kunnon ruskaa? Näin hienoa en muista olleen vuosiin.

Lokakuukin alkoi. Lokakuu on ihan oma lukunsa. Se voi olla joko hirveän kamalan kurjan pimeä ja kurainen, tai sitten viivähdys upeaa paistetta ja kirkkautta. Tai molempia, vaikka joka päivä. Marraskuu se on jo auttamattomasti pimeä, sitä vastaan ei edes taistele, silloin vaan käperrytään sohvankoloon ja sytytellään kynttilöitä. Ja odotetaan joulua. Mutta lokakuu, se on siinä välissä ja vaatii tahtoa päästä siitä läpi.

Meillä on lokakuussa yhden tytön synttärit ja melkoisia synttäreitä on ollutkin. Jonain vuonna satoi lumiräntää niin, että vieraat eivät päässeet autolta ovelle ennen lapioimista. Kerran oli niin kirkas päivänpaiste, että kynttilätkään eivät näyttäneet miltään siinä valossa. Saas nähdä mitä tää vuosi tuo tullessaan!

Mies on taas ollut työmatkalla ja me putputettu menemään tällä kotoporukalla. Eilen tallihommissa kottikärry ponnahti kippaamisvaiheessa päin mun kipeää rannetta ja hetken aikaa ulisin ihan ääneen, kun teki niin kipeetä. Mutta ei siinä auttanut muu kuin niistää nenä ja jatkaa hommia ja kyllä se nyt ihan hyvin pelittää, tosin kipeä on vieläkin kuin mikä. Onneksi on vasemman käden ranteesta kyse, vaikka saishan se sekin olla kunnossa. Pikkupojat hauskuuttivat toisiaan tallilla porkkanashoulla ja niillä olikin melkoinen menekki. Kotona kun riisuin Oliveria niin löytyi menekin syykin : haalarin sisällä oli neljä porkkanaista.

Tytöillä on tänään koulukuvaus, Asseri taas menee eskarista kirjastoon. Ilma on harmaahko, mutta me olisimme muutenkin sisätiloissa, kun Ilari taitaa olla vähän lämmin.