Taas on päivät täysi ohjelmoitua ohjelmaa. Siis sitä kaikenlaista YLIMÄÄRÄISTÄ ohjelmaa, kuten hammaslääkäreitä, vanhempainiltoja, neuvoloita, virastokäyntejä, sitäsuntätä. Ja ihan kiva että on, mikäs tässä mennessä ja kulkiessa, kun kaikki possotetaan terveinä menemään (nenistä valuvaa räkää ei lasketa nyt yhtään miksikään, eihän). Vanhasta viisastuneena laitan aina edellisenä iltana hälytyksiä puhelimeeni näistä päiväsaikaan tapahtuvista menoista, etten enää koskaan jättäisi lasta yksin koulunpihaan odottamaan hammaslääkäriin hakijaa... *kyllä, kärsin edelleen traumoista tuon takia, unohdettu lapsi sensijaan ei kärsi*. Kummastuttava yksityiskohta tässä muistamisasiassa on, että jos minun pitää muistuttaa miestä esimerkiksi keskellä päivää tapahtuvasta poikien parturista tai muusta sellaisesta, niin muistan sen oikein kirkkaasti ilman ensimmäistäkään piipityshälyääntä. Mutta jos minun itseni pitää muistaa mennä jonnekin, niin päähän iskee jumi.

Eilen kieputtelin rattia kaupungissa tyttärien kanssa ja hain meille konserttiliput ärrältä, ollaan menossa Elämä lapselle -konserttiin ensi viikolla, siis minä kera kahden tyttösen! Tällä viikolla on vuorossa Sirkus Finlandia koko porukalla (ja vielä mummokin mukana) ja siinä ne meidän perheen perinteiset reissut sitten ovatkin. Muut tekee ja kulkee kesäisin "must see" - jutuissa, meillä ne keskittyy tähän syksyyn *khih*. Käytiin eilen muuten kirpparillakin ohimennen ja löysin vähän vanhan ja kuluneen, mutta jotenkin niin meidännäköisen syöttötuolin ja keräsin sen talteeni. Onpa lapsivieraillekin sitten "tooleja", ettei tarvitse vuorotella.

Jatkoin (kirjallisuuslehti-) Parnasson lukemista, tällä kertaa yritin jopa keskittyä lukemaani. Osa kirjoituksista oli niin käsittämätöntä viittauskapulakieltä (jos teksti alkaa niin,että ensimmäiset lauseet ovat pelkkiä viittauksia niin hohhoijaa sanoo kotiäiti), että haukotus ja nääntyminen vanhuuteen meinasi korjata mut mukaansa ennen lauseen loppumista. Osa taas oli oikein hupaisuttavaa, kuten aiemminkin mainitsemani Petri Tammisen haastattelu. Ja aika hymyilyttävää on huomata, että oli tanner mikä vaan, niin taisteluja käydään. Kaksi kääntäjää siellä kinastelevat kumman käännös jostakin teoksesta on parempi. Hetken ajattelin, että siis mitä. Onko tämä joku vitsi! Ja todella, vitsiksi se taitaa heillä pian mennäkin... Mielenkiinnolla odotan seuraavaa siirtoa, joka taitaa tosin olla tämä "en enää aio palata siihen asiaan mutta sanonpahan vaan että..." *hohottaa jo etukäteen* .Jos joku on kyllästynyt hieman enemmän tyrkyllä olevien lehtien jokapäiväisiin superskandaaleihin, niin tämä on oikein virkistävä vanhanaikainen pilkunviilausvääntö!

Olenkohan minä liian perusteellinen ihminen? Tulipahan vaan mieleeni, kun opastin tyttösiä eilen kaupassa miten valitaan oikeanlainen (eli hyvä) kurkku. Likat sitten lähtivät suorittamaan tehtävää ja viipyivät reissulla varmaan vartin. Tuomisina oli kyllä ehkä maailman paras kurkku mitä ikinä olin nähnyt, mutta silti selkäpiitä hyistyttää ajatus äidin asettamista vaatimuksista pienten lapsparkojen harteille... No, täytyy kysyä tuliko heille kurkkutrauma, vai vaan mulle. Taas.

Harmoo ilima suorastaan huutaa tekemään kaikkea vastaiskumaista, eli ripottelemaan kirjavia vilttejä sohville ja paistamaan kanelintuoksuja pirtin kylmänkolkkoihin nurkkiin. Ensin kuitenkin yhdelle ohjelmoidulle reissulle hammaslääkäriin. *vilkuttaa*