Oliko mun eilen kylmä? *hoh* Ei ole enää. Kun ilmasto muuttui ulkona jotenkin trooppisvaikutteiseksi (kosteaa on kuin kasvihuoneessa), niin meidän lämmityslaitteet puhkuroivat täysillä kuumuuksia pirttiin (näinhän sen siis kuuluukin mennä, eläköön tekniikan riemuvoitto)... Kuljetaan täällä sortseissa ja vieläkin pienemmissä vetimissä *ja pelätään kokoajan yllätysvieraita*. Nukuin h-vetin huonosti, aamulla päätä takoi kuin olisin villinkin lauantai-illan viettänyt. Ranskalaiselta patonkimyyjältä kuulostava kuopus huuteli jo aamusti "kyk-kyy" niin iloisena niin iloisena että. Ole siinä sitten ärrimörri!

Eilen loppui sitten yksi siedettävä telkkarisarja: William ja Mary, vähän oli pliisu ja teko-häpi loppu, mutta sehän oli odotettavissakin *kyyninen minä puhuu taas*. Mitä lie rutketta senkin tilalle tulee *jupisee*.

Tänään mies teki ihmetekoja ja alkoi kokkaamaan *tätä ei meidän huushollissa ole tapahtunut... no, oletan että silloin mies on jotenkin lapsensa ruokkinut kun olen ollut vastasyntyneen kanssa sairaalassa...* Kutsui vielä anoppinsakin atrialle ja paistatteli kultavävyn ominaisuudessa oikein tosissaan :) Kovin oli herttaista äitini mielestä jopa se, kun mies -kokkauksesta  ja syömingeistä - voipuneena uuvahti sohvalle ja kuorsasi äijämäisesti. Hyvähän se on että tykkää...

Lapset ovat sujuvasti kinanneet pitkin päivää : huominen koulunalku loman jälkeen rassaa ja keskimmäinen taitaa olla tulossa kipeäksikin. Viidenkymmenen sentin (centin) kirpparipalapeli pelasti iltapäivän ja rauha oli maassa taas hetken. Kannatti siis sekin ostaa ja piilottaa kaappiin hetkeksi, etteivät nyt ihan huku tavaratulvaan...

Ihmemies Ilari eli kuopuspoikanen on tänään harjoituttanut verbaalisia kykyjään ja toistanut perässäni oikein virheettömästi "saakutti" ja "piski". Kyllä kotiäidin lapsista kasvaa sanavarastollisesti rikkaita suomalaisia. Isoveljensä taannoin kertoi neuvolassa terveystädille lemmikeistämme: kaikilla muilla oli ihan oikea nimi, mutta sitten oli "Piski". Vähän nolotti, kun täti ei tiennyt sanan alkuperää, joka oli edesmenneen koiramme nimi "Pikkis" joka muuntui välillä milloin miksi *aika hyvä seli-seli*.

Meidän koko torppamme on kamalan sumun peitossa, hiukan hienoa pissattaa hermoheikkoa koiraa, kun saa melkein itse kontata mukana ja sypistä "pis-pis" että neiti suvaitsis virtsata. Onkohan meidän animaalikasvatuksessamme(kin!) jotakin korjaamista? Mähän olen kuuluisa myös siitä että ajelutin Kissaa pitkin kyliä, koska Hän oli loukkaantunut uudesta vauvasta talossa ja tarvitsi laatuaikaa äidin kanssa *voi luaja miltä tuo kuullostaa noin kirjoitettuna!!!!* Ja hevosiahan meiltä ei myydä, koska: se ei pärjää ilman tuota kaveria, ja nää on aina tottunut oleen yhdessä ja tuo ei taas voi olla noiden kanssa pelkästään ja tarvii tämän, joten niitä on siis koko lauma. Aina. Ja ensikesänä toivottavasti lisää. *juu, se on ihan tieteellinen ilmaisu se hevoshulluus*

Metsänkeiju-menninkäinen, 8 vuotta , katselee HIHS:ta telkasta ja olisi mennen tullen parempi selostaja kuin nuo olemassa olevat. Sitä jännitystä ja kihelmöintiä! Ihanaa kuunneltavaa, oikein mamman korva lepää tässä :)

Ai niin, meillä on toinenkin puhumaanoppija täällä: Altsu-kissa sanoo joka aamu ihan selvästi "Moooor-ning!". Hiukan viksu eläin. Ai kun mamma on taas ylpeä.

Tänään luistan luvalla koirakoulusta (haah, meillä lapset aina kertoilee kylillä että "äiti käy koirakoulua". Kun muistaisivat sanoa että on sentäs se koirakin mukana...) kun sillä jurmakkeella on ne juoksut. Saa ukkoparat muuten liikaa muuta ajateltavaa ja minä julmia mulkaisuja osakseni. Ei olisi mikään into tänään lähteäkään, senverran päätä särkee. Ilmaa en enää pelästy: koko kuivan kesänkin ajan joka agility-harjoituksissa tuli joku paikallistakin paikallisempi ukkoskuuro sen kolme varttia kun treenattiin juuri sille peltoläntille missä telineet seisoi. On tää maailma vaan ihmeellisiä asioita täynnä...